Minulla on teille tärkeää kerrottavaa: ruoka tekee meistä onnellisempia ja sitoo yhteen sekä elämiemme tärkeimmät hetket että meille rakkaimmat ihmiset. Olipa kyse sitten kaveriporukan kanssa vietetystä fine dining illasta, yksin sunnuntaikrapulaan nautitusta kebab-mätöstä tai niistä mummovainaan omin kätösin sukujuhliin rypyttämistä karjalanpiirakoista, ruuan ympärillä pyörivät tapahtumat ovat useimmiten niitä muistamisen arvoisia virstanpylväitä arkisen rutiinin keskellä.
Ruoka on saanut 2000-luvulla entistä hallitsevamman aseman suomalaisten elämässä. Sen avulla ilmaistaan itseä ja määritetään sosiaalista identiteettiä. Ruuan avulla laihdutaan, vahvistutaan, pysytään terveenä, erottaudutaan joukosta. Muistan kuinka lapsuudessani 80-luvulla useimmat ruuat maustettiin pääasiassa suolalla ja pippurilla. Tuoreita yrttejä näki vain ravintoloissa, jos sielläkään. Yhdessä vaiheessa kaikkiin annoksiin lisättiin sitä karseaa keltaista aromisuolaa, joka taisi olla silloisen kotigastronomian kuuminta hottia. Kylläpä nyt naurattaa nuo muistot. Suomi on edennyt hurjasti suhtautumisessaan ruokaan. 90-luvun alussa uskaltauduimme kiinalaisiin ja tex mex -ravintoloihin, ruokakauppoihimme alkoi ilmestyä yhä laajempi ja laadukkaampi valikoima ruoka-aineksia. Vaurauden lisääntyessä suomalaiset myös matkustivat entistä enemmän maailmalla ja samalla oppivat, että ruokapöytään voi laittaa muutakin kuin HK:n sinistä tai makaroonilaatikkoa ketsupilla ja että illallisen voi nauttia muuallakin kuin Urheiluruutua katsellessa. Viimeisen 10 vuoden aikana olemme kokeneet kahvilakulttuurivallankumouksen, sushivillityksen, luomu- ja lähiruuan vastalauseen teolliselle mössölle sekä lukemattomien ruoka-tositv-formaattien rantautumisen kotiemme kuvaruuduille ja keittiöihimme. 2010-luvulla on niin in olla oman elämänsä MasterChef. Toisaalta, huomattavista edistysaskeleista huolimatta Suomi on yhä pakaste- ja valmisruokien luvattu maa. "Ping! Ping!" kilisevät mikroaaltouunit suomalaisissa kodeissa. Sotien ja pulavuosien pohjustamaa sisäänrakennettua käyttäytymismallia ei muuteta vuodessa eikä edes kymmenessä. Omalta osaltani lupaan tehdä parhaani kansakuntamme käännytystyössä. Liittykää riveihin siskot ja veljet!
Omassa elämässäni ruualla on aina ollut tärkeä rooli. Se tekee minut onnelliseksi: sen maut, värit, tuoksut, loputtomat valmistamismahdollisuudet sekä ruokaan yhdistetyt upeat hetket ja muistot niin kotona kuin maailmalla. Jos lauantai tuntuu harmaalta ja tylsältä, menen Stockmannin Herkkuun hakemaan ruokaterapiaa ja piristystä. Ulkomaan matkoilla menen heti ensimmäiseksi toreille ja paikallisiin supermarketteihin katsastamaan valikoimia ja syön päivittäin itseni pari lautasellista lähemmäksi nirvanaa. Myönnän, olen ruokafriikki ilman sen suurempaa hifistelytarvetta tai alan ammatillista koulutusta. Tästä riippuvuudesta voin kiittää esimerkillisiä vanhempiani Mattia ja Marjaa, jotka ottivat minut mukaansa metsään poimimaan puolukoita ja sieniä, opettivat minut tekemään ruokaa tunteella ja vaistolla ilman reseptejä sekä pitivät huolta siitä, että mikroaaltouuniamme käytettiin lähinnä teeveden keittämiseen. Olisi sitä lapsi vanhemmiltaan huonompiakin tapoja voinut oppia.
Tässä blogissa jaan ajatuksiani ruuasta sosiaalisten suhteiden muokkaamisen välineenä, innostukseni ruokakulttuurin loputonta moninaisuutta kohtaan sekä niitä tärkeitä hetkiä, ihmisiä ja paikkoja sekä Helsingissä että maailmalla, joihin ruoka on minut vienyt mukanaan.
Hyvä ruoka, parempi meininki. Tällä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti